Joskus sitä romahtaa..

"Särjetty ja satutettu sinua on monta kertaa ja nyt kuvittelet että se on sinä jonka päässä viiraa yhtäkkiä putoat pohjattoman syvään kuiluun ja luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu"

Katson kädessäni olevaa, lääkärin kirjoittamaa B-lausuntoa ja mietin että miten tässä näin kävi? Miksi juuri minä? Sairaslomaa on jatkunut nyt viimevuoden lopusta tähän hetkeen, ja tulee jatkumaan aina heinäkuulle asti. Diagnoosilla kaksisuuntainen mielialahäiriö. Heinäkuuhun mennessä olisi tarkoitus saada lääkitys kohdilleen, ja minut sellaiseen kuntoon että pystyn syksyllä palaamaan kouluun ja suorittamaan viimeisen puuttuvan vuoden lähihoitaja opinnoistani pois alta.
 Diagnoosin saatuani häpeän tunne oli aluksi suuri ja ajatuksia omasta "hulluudesta" pyöri päässä jatkuvasti.. Samoin pettymys itseensä. "Miksi en pystynyt selviytymään tästä omin voimin? Miksi en päässyt enään masennuksesta ylös? Miksi en osannut enää pysäyttää itseäni silloin, kun vauhti karkasi käsistä?" Koska olin.. ja olen edelleen sairas ja tarvitsin apua pohjalta pääsemisessä. Toisaalta tuntui myös helpottuneelta. Vihdoinkin oli jokin selitys sille, miksi olin sellainen kuin olin.. miksi en pärjännytkään yksin.

"Hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa"

¨
Jannan "Sä et ole hullu" kappaleen kuullessani tajusin sen. Vaikka mulla onkin tälläinen diagnoosi.. sairaus. En minä ole hullu. Olen edelleen se sama vanha Janni. Olin vain vähän hukassa ja väsynyt. Ja ennen kaikkea tarvitsin apua. Nyt käyn kaksisuuntaisen mielialahäiriön hallintakurssilla. Kokoonnumme pienen ryhmämme kanssa kerran viikossa ohjaajien kera. Nyt uskallan vihdoin sanoa itselleni, että kyllä tämä tästä paremmaksi muuttuu, hitaasti mutta varmasti! Ja mikä tärkeintä, uskallan vihdoinkin nauraa ajatukselle, että minulla "viiraa päässä"!

        -Janni

Läppärin lopputili

Justiinsa juu.. Tarkoituksenihan oli tuon kesän ja puolet syksystä kestäneen tauon jälkeen alkaa kirjoittelemaan ja postailemaan vähän useammin. Mutta kuinkas sitten kävikään. Edellisen postauksen jälkeen minulla oli sataviismiljoonaa postausideaa koneella, joista olin alkanut työstämään muutamaa. Ja sitten se se tapahtui. Mun läppäri otti lopputilin.. Tänään sain tälläsen aikansa eläneen vanhan pöytäkoneen käyttöön siksi aikaa että jotain parempaa saan tilalle hankittua. Ja tässä pöytäkoneessahan ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että tämä on hitaampi kuin laki sallii... Kerkesin tyhjentää kamerastakin kaikki kuvat sille läppärille, joten täytyy tyytyä niihin joita olen kerennyt naamakirjaan ja instagramiin lisäilemään. 

En ole aikaisemmin ollut kovin ahkera valokuvaaja, mutta olen yrittänyt skarpata niiltäkin osin. Kamera kulkee mukaan melkein jokapaikkaan, ja valokuvia kertyy vaikka mistä ja kenestä.. paitsi minusta, heh. ^^

Toissaviikolla kävimme Johanneksenkanssa vähän ajelemassa ja valokuvailemassa ja viimeviikko meni lähinnä sairastellessa, mutta kerkesin muutamia kavereitakin nähdä loppuviikosta. Vaikea muistaa, että mitä kaikkea sitä on puuhaillut kun kaikki materiaali meni läppärin mukana.. 

Huomenna olisi taas teatteriharkat ja perjantaina olisi tarkoitus lähteä Kouvolaan, House Of Rockiin katsomaan Turmion Kätilöiden keikkaa, jeij! :-)

Niin ja hei ihmiset hyvät! Linkkaan tähän loppuun vielä, että mistä kaikkialta minut tavoittaa. Otan mielelläni vastaan palautetta, niin hyvää kuin huonoakin. Ja jos toiveita postauksien suhteen ilmenee, niin tulkaa rohkeasti vain kertomaan! :-)   

-Janni 

• Instagram
• ask.fm
• Facebook
• Irc-Galleria
• Kik Messenger: jnnieveliina

Päivä 23: kuva sinusta enemmn kuin 10 vuotta sitten

Meikäläinen ja pikkusisko Joanna. :-)

Vanhan loppu on uuden alku

Pitkästä aikaa.. Tämän likan kesä ja syksy on ollut yhtä surkeiden sattumusten sarjaa... Ero, muutto pariksi kuukaudeksi vanhemmille asumaan, aivan liian monta reissua sairaalaan tiputettavaksi, välit poikki minulle rakkaimman ja tärkeimmän ystäväni kanssa ja muuta ei niin mukavaa... Mutta vanhan loppu on uuden alku ja kesään ja syksyyn on mahtunut myös niitä hyviäkin asioita. Parin kuukauden mittaisen vanhempieni luona majailun jälkeen pääsin vihdoin muuttamaan omilleni ja sain hankittua itselleni auton.

Nyt kun on viettänyt sitä "sinkkuelämää", niin minusta on tullut pikkuhiljaa enemmän minä. En osaa kuvailla sitä tunnetta sanoiksi.. eikä minun tarvitsekkaan. Sen voin kuitenkin sanoa, että minusta on tullut vahvempi.  Kesä ja syksy ovat opettaneet minulle paljon, enkä pelkää enää tulevaa niin paljon kuin kesän alussa jolloin tuntui kuin koko maailma romahtaisi. Otin kuitenkin jo silloin positiivisen asenteen ja mm. se on auttanut minua jaksamaan.

Pyydän lukijoiltani anteeksi tätä pitkää taukoa, mutta toivon että ymmärrätte. Nyt puhaltavat uudet tuulet allekirjoittaneen elämässä! :-)

 - Janni

Päivä 22: kuva henkilöstä jonka haluaisit tavata

Katherine Moennig

Missä tasa-arvo?

Kuinka moni muu on tympiintynyt kuulemaan tai lukemaan siitä, kuinka kotityöt ovat ns. "naistentöitä"? Pitkän koulu- tai työpäivän jälkeen naisen tulisi vielä laittaa ruokaa, siivota, pestä pyykkiä, tiskata ja ennen kaikkea passata miestä. Ja mitä tekee mies sillä aikaa? Kasvattaa juuriaan sohvaan, sänkyyn tai tietokone tuoliin ja hoitaa pakon saattelemana niitä "miehisiä töitä"..

Itse olen kasvanut sellaisessa perheessä, jossa ei ole ollut eroteltuna näitä miesten tai naisten töitä. Siivouksesta huolehtivat kaikki, eikä pelkästään perheen äiti. Isä ja äiti laittoivat kumpikin ruokaa, riippuen siitä kumpi kerkesi ensin töistä kotiin. Myös minä ja pikkusiskoni laitoimme ruokaa jos vanhemmilla meni tavallista myöhempään töissä. Tiskikonetta täytettiin ja tyhjennettiin sitä mukaa kunnes se oli täynnä, tai tiskit olivat peseytyneet. Pyykkiäkin pestiin ja ripustettiin kuivumaan samaan tahtiin. 

Meillä siis kaikki osallistuivat kaikkeen, niin hyvin kuin suinkin pystyivät. Ja koska olen oppinut tämän, että kaikki samassa taloudessa asuvat osallistuvat kaikkeen, niin mua ärsyttää niin maan perkeleesti aina, kun joku tulee mussuttamaan mulle siitä, kuinka naisen kuuluu yksin hoitaa ruoan laitto, pyykit, tiskit, siivous ja talon lämmitys.. Paljon mieluummin olen ulkona halkomassa polttopuita hyvällä ilmalla, kuin sisällä homehtumassa siivoamisen merkeissä. Sitä paitsi, puiden pilkkominen on kivaa!

MURR!

                          -Janni

Viikonlopetus

Se tuli, meni ja kohta se on taas edessä. Viikonloppu nimittäin. Perjantai-iltani hujahti saunoessa ja sen jälkeen elokuvaa Into the Wild katsoessa. Lauantaina nukuin piitkään ja hoitelin vähän työasioita. Ruoan jälkeen oli vuorossa kesärenkaiden vaihtoa autoon ja sitten kylille moikkaamaan ystävääni Simoa ja tämän kavereita. Illalla tein mulle ja Eetulle oikein herkku iltapalaa! Kinkku-munakasrullaa; helppo, nopea ja erittäin maukas! :-) 

Lauantain ruoka.

Herkku iltapala!

Sunnuntai aamupäivästä ryntäsin ulos, takapihan terassille palvomaan aurinkoa kera hyvien kirjojen. Oli niin ihanaa, kun aurinko paistoi koko päivän ja oli lämmintä! Meidän kisutkin viihtyivät hyvin ulkona, eikä niitä sisällä paljoa näkynytkään.. Niinkuin ei minuakaan. Miksi olisin homehtunut sisällä kun ulkona oli niin kaunis ilma? :-)

Manua kiinnosti kovasti Eetun kahvikupin sisältö. :-)

Tässä taas tällein pikaisesti vähän kuulumisia. Kuvat on meikäläisen puhelimella otettuja, koska kamera on hetkellisesti poissa käytöstä.. En nimittäin löydä sen latauspiuhaa.. hups.... :-D

Janni kiittää ja kuittaa ja toivottelee hyvät yöt! :-)